Vaaksa räpäytteli silmiään epäilevästi.
— Myöntyikö se siihenkin kohtaan?
— Tottapahan myöntyi, kun ei ole vaatinut. Eihän niitä ole viime kesänä suorittanut kukaan.
— Suoritettiin niitä joku määrä Pauloista ja Kourasta.
— Vaatiko se?
— Ei, ne menivät tarjolle. Joel päästi karkean kirouksen.
— Meiltä ei ole velottu apupäiviä, ja ketä ei velota, se ei ole velassa.
— Sitä minäkin. Tämä juttu käy harmaaksi manuuttajalle.
Toinen kari, johon manuutettujen äly ajoi kiinni, oli lautamiehen sovintokehoitukset. Kaikesta päättäen ne olivat olleet säkissä ennenkuin ne pantiin pussiin. Ne lausuttiin ystävällisenä, hyvää tarkoittavana neuvona, mutta neuvon takana piileksi vanhan ketun viisaus: eletään sovinnossa ja ystävyksin.
Ennen käräjiinmenoa lähetti Eeva vakaiset terveiset Joelille ja kielsi menemästä oikeuteen. Terveisien johdosta menetti Joel muutamaksi päiväksi horjumattomuutensa. Heikkouden hetkinä suuttui hän itselleen, ravistellakseen harjaansa tuokion kuluttua kahta ylpeämmin. Ties miten lopulta kuitenkaan olisi käynyt, mutta ennen käräjiinmenoa sattui kaksi tapausta jotka löivät löylyä jo ennestäänkin löylyiseen päähän Ensinnäkin osui toinen agitaattori kylään, potrempi ja punaisempi Salamaa. Se piti puheita ja esitelmiä parina iltana ja kehoitti suoraan väkivaltaisuuksiin riistäjäluokkaa ja maanomistajia vastaan.