Kun Joel isänsä kera palasi kuulemasta agitaattoria, oli hän kuumassa mielentilassa, hän iski nyrkkiä tuvan pöytään ja virkkoi kipenöivästi:
— Maailman menon täytyy muuttua, vaikka itse piru kontisi sen puolesta.
Tämän kintereillä seurasi toinen tapaus. Agitaattorin poistuttua kylästä, tuli Pohjavallan isäntä ainaisia sovintoesityksiään latelemaan. Joel ja hänen isänsä hankkivat juuri lähteä työväenyhdistyksen kokoukseen, kun tuvan ovi avautui ja isäntä astui sisään. Ensimainitun päähän iskivät heti vihan kylmät, hän ei vastannut sanaakaan isännän tervehdykseen. Istahdettuaan virkkoi viimemainittu:
— Tulin vielä kerran esittämään sovintoa.
— Isännällä on usein esityksiä.
Sanat lausuttiin kuivasti ja pilkallisesti, mutta Pohjavallan isäntä ei ollut tuonaankaan, hän kohdisti katseensa Joelin isään ja kysyi:
— Oletteko aivan yhtä mieltä Joelin kanssa?
— Kyllä me yhtä luuta olemme. Itseni vuoksi voisitte kernaasti tupata Itäisen vaikka mustilaisen konttiin. Olen vanha, nokkani painuu pian nurmeen, mutta poika tuossa on nuori, ja nuoret tahtovat elää. Jos Itäinen silvotaan Sormensuosta, merkitsee se meille samaa, kuin lyödä hampaat naulaan.
— Mutta eihän niitty asemansakaan vuoksi sovi Sormensuohon enempää kuin Patapeltokaan Vaaksaan huomautti isäntä. Mitä sanoisitte, jos minä Pohjavallasta käsin ryhtyisin viljelemään Sormensuon tanhuatilkkuja.
— Itäinen on niitty, ja niittyyn ei sovi pellon laki. Sato kasvaa auran koskematta, miehen hien tippumatta.