Päivä pari tuon jälestä levisi kylään tieto, että Sormensuo ja Vaaksa kieltäytyivät suorittamasta päivätöitä, ilmaisematta varsinaista syytä menettelyynsä. Olivat vain tuumineet, että kun on kerran lähtenyt riidoiksi, niin pysyköön häntä riitoina. Menettelystä oltiin yleiseen ymmällä. Mitä se tarkoitti? Mikä viisaus sen alla piili?
Pohjavallan isäntä vastasi uhitteluun siten, että ryhtyi hommaamaan häätötuomioita täytäntöön. Yksi ja toinen oli jo silloin päässyt salaisuuden perille: koko kylää käsittävä yleislakko oli päätetty panna vireille samana päivänä, jolloin Vaaksan ja Sormensuon asukkaat ajetaan konnuistaan taivaan alle.
Järkiperäisesti ja johdonmukaisesti ryhtyi Joel valmistuksiin, hän sytytteli ensin kiihkeimmät ja huimimmat. Tehtävä oli helppo ja kiitollinen, onnistuminen näytti lupaavalta, sillä jokainen puhuteltu syttyi puolesta sanasta. Kaikki kahden edestä, lähti jokaisen huulilta vankasti ja rehellisesti.
Maltilliset aiheuttivat jo enemmän työtä, täytyi vedota niiden järkeen ja sydämmeen. Nuori työväenliike oli saavuttanut lyhyessä ajassa kaksi tärkeätä voittoa työpäivän lyhennyksen ja apupäivien helpoituksen, selitteli Joel maltillisille. Työväestöstä itsestä riippui jatko. Jos kaikki ovat yksimielisiä, varisee rengas toisen jälestä niistä kahleista, jotka työväen lihaa ja luuta kalvavat. Ensimmäisiä voittoja seuraavat toiset voitot, parannuksien sarja jatkuu jatkumistaan, kunnes yhdenvertaisuus ja hyvinvointi on saavutettu. Mutta jos työväestö ensimmäisen koetuksen ja vastarinnan edessä jänistää, on sen asia auttamattomasti hukassa. Taantumus jo kohoittelekse päätään ylpeästi, myönnetyt helpoitukset uhataan anastaa takaisin, entinen orjuuden yö jo hämärteli, sortajat ilakoitsivat j.n.e. Maltilliset ilmaisivat myötätuntonsa hanketta kohtaan, luvaten yhtyä lakkoon, jos se oikein väkivoimakkaana puhkeaa.
Heikot olivat enää kääntämättä. Niiden kanssa piti olla viisas ja varova, muuten työ meni hukkaan. Kääntäjiä pantiin liikkeelle melkein yhtä paljo, kuin oli käännettäviäkin, ja sitkeästi tehtiin työtä. Maltillisille esitettyjen kohtien lisäksi istutettiin heikkoihin se käsitys, että suurlakko jo muka oli miehestä mieheen ja naisesta naiseen päätetty asia. Sen edestä ei enää päässyt pakoon kuuhun eikä mereen. Jokaisen kanta täytyi paljastua. Voiton päivänä pyhän asian petturit vapisevat. Häpeä ja kirous heidän muistokseen.
Moniaita seikkoja ei Joel osannut ottaa laskuihin. Ensinnäkin ei hän käsittänyt sitä tosi seikkaa, että Itäisen menettäminen ei ollut eikä voinut olla kenellekään semmoinen sydämmen asia, kuin se oli Joelille ja hänen isälleen. Hän ei pannut merkille edes sitäkään musertavaa totuutta, että hän itse ani harvoin kiinnitti ajatuksensa Patapeltoon. Viimemainittu laahusti kyllä samassa kimpussa jonkinlaisena lisikkeenä ja oli painava tekijä, mutta se oli tykkänään vailla sitä lämmittävää voimaa, joka taikamoisesti käsittyi Itäiseen.
Toinen heikko kohta, jota ei Joelin silmä osannut keksiä, oli yhteisyyden tunteen puute, joka aina on kehittymättömien olojen leima. Jotta koko kylän työväestö palvelijoihin saakka olisi omannut Vaaksan ja Sormensuon kysymykset omikseen ja lähtenyt niiden edestä taisteluun, olisi edellyttänyt harvinaisen väkevää yhteisyyden tunnetta ja käsitystä yksimielisyyden voimasta.
Jos Joel olisi nähnyt sydämmiin ja vähänkään tuntenut ihmismieltä, olisi koko lakkohanke alun alkaen näyttänyt pitkää nenää hänelle. Hän olisi keksinyt salaisia nauruvireitä monissa suupielissä, olisi vainunut kätkettyä ivaa monen lauseen lomissa, mutta hän oli niin väkevästi kiintynyt omiin yksipuolisiin otaksumisiinsa, että hän oli kuuro ja sokea kaikelle muulle.
Hän puskihe yhä eteenpäin.
Koitui sitte päivä, jolloin panoksen piti laueta ja pamahtaa. Kruununmiehet ilmaantuivat Sormensuohon ja Vaaksaan, huoneet tyhjennettiin, ovet lyötiin lukkoon — lain koura teki säälittä tekonsa.