Seuraavana päivänä meni Joel talossa käymään ja tavattuaan isännän, ryhtyi hän esittelemään asiaansa. Hänen kurkkunsa tuntui karkealta, hän puhui kömpelösti, silmiin katsomatta ja rykien tarpeettomasti.
— Sitäkö Itäistä sinä tarkoitat? kysyi isäntä hymysilmin.
— Sitä parahiksi. Huhutaan että se aiotaan silpoa pois Sormensuosta.
— Aiotaan kyllä.
— Onko Sormensuon veroja kenties jäänyt rästiin?
— Ken sitä on väittänyt?
— Aiheettomastiko te sitte…?
Isäntä vaikeni ja katsoi Joeliin hymyillen.
— Olette ehkä muuten sattuneet luomaan silmänne Itäiseen.
— Miten tahansa, se on minun asiani.