— Mutta oletteko ajatelleet, että Itäinen on Sormensuon leivän voi.
— Olen kyllä.
— Koko luun valkein rasva.
— Aivan niin.
— Köyhän ainut karitsa, kun teillä itsellänne on…
— Sata sileäkarvaista, maidolla juotettua vasikkaa. Kuten huomaat, kyntävät järkemme yhtä ja samaa vakoa pitkän matkan, kyntävät niinkauan kuin vako juoksee Sormensuon ja sinun kantamissa, mutta sittepä ne haarautuvat. Seuraahan muutama askel minunkin kynnöstäni. Ensiksikin mitä arvelet isäni aikoinaan maksaneen Pohjavallan lunnaiksi?
— Jos sanon, valehtelen.
— Viisitoista tuhatta, se oli Pohjavallan silloinen hinta hölyineen, pölyineen. Mutta entä nykyinen hinta? Miten paljo minä maksoin lunnaita viidelle siskolleni? Oletko kuullut mainittavan?
— On sanottu teidän maksaneen kuusikymmentä tuhatta.
— Laskehan kuudenkymmenen tuhannen vuotiset korot viiden mukaan.