Katsoin minä alas vetten puoleen, näin rannalla tytön kauniin ja nuoren, joka istui ja — — —
Tanhualta kuuluva reippaan astunnan kaiku häiritsi laulun, joka siten äkkiä keskeytyi. Sitte seurasi maltiton ja meluavasti suoritettu ovenavaaminen, ja iloinen huudahdus, iloisin mitä ihmisrinnasta milloinkaan on ilmoille lähtenyt.
Joelin huomio kiintyi kohtaukseen. Laulun äkkinäinen keskeytyminen ja iloinen huudahdus, iloisin mitä Joel eläissään oli kuullut, oli yhteydessä reippaiden askeleiden kanssa.
Semmoista saattaa tapahtua vain kahden kalliin ystävän kesken.
Seuraavana päivänä soi laulu yhä riemukkaammin. Laadittuaan kirjeesen yksiä ja toisia lisiä, lähti Joel iltasella saattamaan kirjettä laatikkoon. Jalka oli jo siksi tervehtynyt, että sillä saattoi astua, mutta piti toki liikata jonkin verran. Portin luona tuli häntä vastaan herraspukuinen mies, molemmat loivat toisiinsa välinpitämättömän silmäyksen. Joel liikkasi eteenpäin, unhotti vastaantulijan tuokioksi, liikkasi jälleen jonkun matkan, ja jopa taasen oli näkevinään herraspukuisen miehen, jonka kasvot vivahtivat tutulta. Tulokseton muistin pingoitus, kaksi pingoitusta, ja muistelija ryhtyy ajattelemaan muita asioita, kuten pikku taloa, voipa torppaa, iltatähteä y.m. Mutta astellessa nuo kuvat omin luvin vaihtuivat erään torpan tanhuaksi. Oli kesä-ilta, kaunis ja lämpöinen kesä-ilta. Tanhua on ääriä myöten täynnä väkeä, tanhuan keskessä nuori, komea mies puhuu jumalallisia sanoja köyhälistön kärsimästä sorrosta, puhuu miten satoja tuhansia piinataan ja näännytetään, jotta muutama kymmen voi uida ja rypeä ylellisyydessä. Salama, pälkähti silloin Joelin mieleen, Salama totisesti. Köyhien ystävä, sorrettujen sankari, tulen ja myrskyn mies.
Joel riemastui. Salama, ensimmäinen työväenpuhuja, jonka hän oli kuullut, väikkyi hänen mielessään jonkinlaisena ihmeolentona, väikkyi ylempänä kaikkia muita ja etevämpänä kaikkia muita. Mikä iloinen sattuma. Osua asumaan saman katon alle Salaman kalliimman ystävän kera, jonka ääni oli kaunis ja rintaa hellästi hivelevä, kuin laihojen yli huokuva kesätuuli. Mikä iloinen sattuma.
Huomenna oli pyhä. Vamman vuoksi pysyttelihe Joel huoneessa, mutta hän oli toki pukeutunut paraisiin, sinertäviin housuihin ja ruskeaan takkiin. Keskipäivällä pistäysi hän pihamaalle. Aurinko paistoi kirkkaasti, jonkinlainen viehkeä ja iloisa leima tuntui kaikkialla. Hänen aikoessaan poistua huoneesen ilmaantui portin kohdalle komea, nuorehko mies ja nuorehko nainen. Salama ja hänen ystävänsä. Puhuivat, naurelivat, astelivat sitte rappuja kohti. Siinä Salama pyörtihe takaisin.
Joel ei enää malttanut hallita iloaan.
— Hyvää päivää, virkkoi hän tuttavallisesti.
Salama pysähtyi ja loi hajamielisen katseen tervehtijään, joka tuppautui tarjoomaan kättä.