Ja muutamassa hengenvedossa kertoi Joel viimeaikaiset vaiheensa. Tyttö kuunteli hajamielisenä, ja vasta tumman punan laimennettua, pääsi hän entiselleen. Siitä huolimatta tuskan ilme kasvoi yhä silmiinpistävämmäksi.
— Teillä lie ikävä… Salama kai on usein matkoilla.
— On, vastasi tyttö ja huokasi salaa.
— Ne ikävät kärsitte jalon asian vuoksi. Ei ole syntyneellä usein sanat niin vallassa, kuin ovat Salamalla.
Tyttö taasen huokasi salaa. Samalla loi hän suosivan silmäyksen Joeliin. Vasta myöhemmin, kun he jo olivat istuneet pitkän kotvan, kiintyi hänen huomionsa ruskeaan takkiin ja sinertäviin housuihin. Huomio oli hauska vaihtelu. Tuskan ilme hukkui kasvoilta ja suupielistä, nauru säesti turhimpaakin sanaa ja lausetta. Ilo tarttui Joelinkin, hänkin nauroi, hohotti ja viskeli myötäänsä sukkeluuksia.
Hyvästejä lausuessa kysyi hän tytöltä:
— Saanko käydä toistekin?
— Käykää… käykää niin usein kuin huvittaa.
VI
Joel rupesi vihaamaan uskontoa.