— Tulin suoraan kotoa.
— Miksi karkuun yritit?
Joel vaikeni ja häntä harmitti ja sapetti äskeinen karkuyritys, joka loi epäilyttävän valon häneen. Konstaapelin uudistettuun kysymykseen, miksi hän koki karata, vastasi hän:
— Näyttääkseni miten olette puusta. Jäitte kuin sika suohon… vapaastihan kävin teitä vastaan.
Kun laivan keulapuolessa seisovaa kolmea ruvettiin ohjaamaan poliisikamariin, komennettiin Joel samaan matkueesen. Eellimäisinä astelivat nuo kolme, jotka olivat kahakassa saaneet runsaat osansa, heitä seurasi kaksi konstaapelia, viimemainittujen jälessä asteli Joel, takanaan nuo kaksi äskeistä konstaapelia, jotka eivät juostessa kyenneet osapuillekaan pysyttelemään hänen kintereillään. Toisella oli kiero nokka, toinen oli pitkäsäärinen ja laiha. Marssi tapahtui äänettä ja juhlallisesti, mutta sittekin se kutitteli Joelin nauruhalua. Erittäinkin takana-astelevien virkainto ja ylväs kohtelutapa tuntui hullunkuriselta. Iloiselle mielelle kerran jouduttuaan, heräsi Joelin kujeilemishalu, hän pyörähti äkkiä ympäri, teki jälessä astuville konstaapeleille kunniaa ja livahti pakoon kuin nuoli. Virka-intoiset painaltamaan jälessä. Tovin juostuaan Katajanokkaan käsin, kaarti karkuri takaisin, juoksi monen koukun kautta ja väliin kyykkysilläänkin takaa-ajajiensa ohi, jatkoi sitte juoksuaan eturoikkaa kohti, kiersi sen ympäri moneen kertaan, ja asettui lopulta alkuperäiseen järjestykseen eturoikan konstaapelien kannaksille. Kaikki tapahtui muutaman silmänräpäyksen kuluessa. Hengästyneinä ja kiroillen saavuttivat vihdoin takaa-ajajatkin kulkueen, karkuri teki taasen kunniaa ja virkkoi entiseen tapaansa:
— Voi, miten olette puusta.
Perille saavuttua ohjattiin Joel pieneen huoneeseen, siinä oli aituu, jonka takana istui virkapukuinen herra. Tämä kirjoitti muistiin, mitä konstaapelit sanoivat. Sanottavien runkona oli että hyökkäyksenalaisiksi joutuneet olivat tunteneet satamatyömiehen Joel Sormensuon järjestyneiden merkkimieheksi. Sopi olettaa, että kiinniotettu oli koko hyökkäyksen salainen sielu ja sen näkymätön johtaja. Oletusta tukee pakoyritys, joka ei kuitenkaan onnistunut, kiitos konstaapelien valppauden. Toisesta valepakoyrityksestä ei mainittu sanaakaan.
Kun tuo kaikki oli merkitty paksuun kirjaan, alkoi Joelin kuulustaminen, jota kesti vain muutaman minuutin. Jokainen kysymys tähtäsi eksyttää vastaajaa lausumaan jotakin semmoista, joka olisi sitonut hänet syyhyn. Mutta Joel pureksi aina samoja papuja, ja vihdoin virkapukuinen virkkoi:
— Mene kotiisi.
Yhteentörmäyksen jälkinäytös suoritettiin raastuvanoikeudessa, pari syyllistä joutui kärsimään kovan rangaistuksen, eturoikan miehet, joiden kasvoissa ja pukineissa näkyi kahakan jäljet, pääsivät helpommalla, loput vapautettiin tykkänään. Joel kuului viimemainittujen joukkoon, häntä vastaan ei voitu esittää mitään todisteita, mutta otaksumisia kasaantui hänen niskoilleen sitä enemmän. Hänen ulkomuotonsa ja esiintymisensä sen etupäässä vaikutti. Ensimainitussa oltiin näkevinään tyypillinen pahantekijä, viimemainitussa oli muka jotakin saatanallista, kuten muuan sanomalehti sattuvasti lausui. Hymyilykin oli kuin tikarinpisto, pistävä, myrkyllinen, puistattava.