— Miten olisitte menetelleet neitien kanssa, jos eivät konstaapelit olisi ehtineet apuun.
— Olisin paiskannut kättä toiselle neidille ja kysellyt kotipuolen kuulumisia.
Tuo oli luonnollista. Juttu kuivui käsiin väkisinkin. Päätöksessä tuomittiin Joel jonkun kymmenen markan sakkoihin virka-toimessa olevan poliisin vastustamisesta. Mutta sanomalehdet eivät silti malttaneet luopua herkkupalasta, ne kertoivat laveasti ja kutkuttavasti Joel Sormensuon lakkohommista, kuten hukkaan menneistä humaloista ainakin.
Joel nieli nekin ivat. Hänen sielussaan hehkuivat jo monet vihan hiilet, oikeudenkäynnistä tuli yksi entisien lisäksi lisäämään palon voimaa, kun kerran hiilet hulmahtavat kuluttavaan ja sytyttävään liekkiin.
Oikeudenistunnosta palattuaan, rupesi hän lukemaan muuatta sosialistien lentokirjaa, jossa hyökättiin murhaavasti uskonnon ja siveyden kimppuun. Hänen lukiessaan päivä hämärtyi, ja hämärän rajoilla kuului seinän takaa Lyylin ääni. Tyttö lauloi ainaista lempilauluaan, Joel eroitti sanat:
— — — — — — — — — — mikä tuska ja vaiva sinun sydäntäsi kaivaa, jok'ei anna sydänyölläkään rauhaa.
Säkeitten jälestä kuului äkkiä sydäntä särkevä parahdus, samassa jotakin kaatui kumoon. Joel paiskasi kirjan pöydälle, kiirehti ulos, ja jonkun silmänräpäyksen kuluttua seisoi hän tytön huoneessa.
Sitä kyyneltulvaa, joka juoksi Lyylin silmistä, sitä tuskaa, joka ilmeni rinnan parahduksissa.
Joel alkoi aavistaa, mistä oli kysymys.
— Lyyli, virkkoi hän lohduttavasti.