— No, sitte voit vähentää omintakeista maanviljelystä ja tehdä sen sijaan…
— Muonapäiviä Pohjavaltaan, keskeytti Joel ja kavahti seisomaan.
— Omat sanasi, muonapäiviä juuri.
Isän ja äidin neuvot haihtuivat tuokiossa.
— Vai se konsti siinä tepsiikin. Kiitos, kaksi kiitosta. Senkö eteen isä onkin raatanut ikänsä Pohjavallan töitä, jotta poika pääsisi kellertämään muonarengin untuvasijalle. Kestääpä kiittää kolmastikin. Niin suurta suosiota ja armoa ei toki kasva muilla mailla, muilla mantereilla.
Joel oli tulistunut eikä hänen tulistumistaan jäähdyttänyt isännän tyyneys.
— Minkäpä tässä voi? Joko vierität metsän maksuun Itäisen menettämisen tai…
— Ei riitä voima.
— Minkä minä sille voin?
— Olisitte kuorineet siskojenne osuuksia vähän ohuimmiksi, jotta olisi jäänyt torpparinnekin pöydälle leipä ja piimätilkka.