— Sinistä se ei ole. Eevan juttu on muuten niin monessa solmussa, että on vaikea vielä tänäänkään päättää, ken on syyllinen, ken syytön.
— Kerro juttu, pyysi Joel kylmästi, mutta kasvojen hymy näytti hieman sekavalta.
— Ei ole kertomus pitkä. Muistathan Kiurun Kestin?
— Muistanpa hyvinkin. Kahdenkymmenen vanha, soittoniekka, tanssiniekka.
— Eeva ja Kesti joutuivat väleihin. Se oli alussa olevinaan leikkiä, mutta kääntyi todeksi, kun Kestin vanhemmat pistivät lusikkansa siihen. Se tuuli lauheni kuitenkin. Sanottiin että Pohjavallan emäntä sen käänsi. Kestin vanhemmat olivat valmiit luovuttamaan torpan ja ottamaan Eevan miniäkseen, viimemainittu oli jo hommannut sijaisenkin Pohjavaltaan, sää oli aivan sees ja tuuleton. Mutta nousikin pilvi, nousikin myrsky. Punakorven Mari riensi estämään kuulutuksen tekoa. Kesti oli ollut väleissä sen kanssa, oli joku kihlantapainenkin ja sen vakuutteena todistajien kuullen lausutut sanat: "sinä olet minun ja minä olen sinun". Kesti vannoi maat ja meret kumoon, että kaikki oli ollut pelkkää leikkiä, mutta sotkuinen juttu ei siitä selvinnyt. Kesti suuttui päiviinsä ja läksi paikkakunnalta, läksi maiden ja merien taa, sanottiin.
Joel yskähti soinnuttomasti, hänen silmänsä tuijottivat…
— Mutta Kestin matka oli lyhyt, lie kestänyt kolme kuukautta. Kotiuduttuaan meni hän koreasti pappiloihin Marin kanssa. Mutta silloin Eeva lähti.
— Minne? kysäsi Joel kiihkeästi.
— Sitä ei tiedä kukaan, ei Pohjavallan emäntäkään. Joku oli tietävinään, että Eevalla oli sukua kaukana Pohjanmaalla ja että hän pakeni sukuihinsa, toiset tiesivät hänen tosiaankin menneen maiden ja merien taa, mutta kaikki on pelkkää arvelua, pätevää tietoa ei ole kenelläkään.
Juttu ei Joeliin tehnyt polttavaa vaikutusta, hän saattoi sille hymyilläkin iltojen ja öiden yksinäisinä, unettomina hetkinä. Mutta hänen huomionsa olikin kiintynyt jutun metisimpään kohtaan eli kuulutuksiinpanon estämiseen. Siinä irvisti jotakin mustalaislystiä, johon kaikki muu hälveni ja hukkui. Mustalaislystin päähenkilö oli Punakorven Mari ja Marin rinnalla Kesti, kahden tytön kulta. Väliin luiskahtivat ajatukset Eevaan, mutta Joel siirsi ne heti Mariin, joka sydän kurkussa juoksi pappilaan ilmoittamaan kirkkoherralle, että Kesti on hänen ja hän on Kestin.