Vaimo kauhistui.
— Jumalaton, ken olet?
— Koditon kulkija, sen hylkimä, jota Jumalaksi sanot.
— Jumalaton, aavistan kuka olet. Olet kuuluisa Joel Sormensuo.
— Oikein osasit, Joel Sormensuo minä olen, työväen ystävä, köyhien ystävä, kärsivien ystävä.
— Pimeyden ruhtinaan palvelija sinä olet, valkeuden enkeliksi puettu paholainen sinä olet.
— Maltahan, lausui mies nuhtelevasti.
Joel loi silmäyksen mieheen. Sen tukka oli aivan harmaa, vaikka ikä oli korkeintaan neljänkymmenen vaiheilla. Jotakin erityisesti vaikuttavaa oli hänessä. Hänen huulensa tuon tuostakin puhuivat sanoja, koneen surinan lomissa luuli Joel kuulevansa hänen höpisevän itsekseen: "tulee kotiin, tulee kotiin".
— Pyörryttää, antakaa jotakin lämmintä.
Vaimolla oli varattu kiehutettua maitoa, vapisevin käsin vei hän astian Joelin huulien lähelle, tämä joi useita siemauksia, retkahti jälleen sijalleen ja nukkui.