Joel viipyi monta päivää Lyylin kodissa, ja koko sen ajan oli hän kuin toinen ihminen. Hänen ja maailman välillä vallitsi jonkinlainen aselepo, ajatukset olivat irtautuneet taistelusta, katkeruuden ja vihan liekit olivat hetkeksi hälvenneet. Mutta se oli vain aselepoa, jonka loputtua taistelu taasen jatkui. Joelin piti rientää. Hyvästellessä heittäysi tuvan emäntä halailemaan Joelin polvia, puhellen samalla:
— Olet enkeli ja paholainen. Minä rakastan ja vihaan sinua. Mutta minä uskon sinuun yhtä lujasti kuin tuomiopäivään. Tuo mun tyttäreni kotiin. Tuotko?
— Tuon, vastasi Joel vakuuttavasti.
— Vannotko tuovasi?
— Vannon, mutta sen Jumalan nimeen, jota minä palvelen.
Retkeltään saavuttuaan jälleen pääkaupunkiin, kiirehti Joel tapaamaan Lyyliä. Ennätys ei tyydyttänyt häntä, mutta viho viimein ehti hän tutulle kadulle. Kello kävi silloin yhdeksättä, jolloin ompelukoneen hyrinä tavallisesti alkoi kuulua Lyylin huoneesta.
Melkein juosten kääntyi Joel portista pihaan, astui tuttuja, rappuja ylös ja työntäytyi huoneeseen. Outo, tummatukkainen nainen seisoi hellan ääressä, hänen lähellään pikku poika ohjaili pahvihevosta.
— Elkää pahastuko, soperteli Joel pettyneen näköisenä ja hämillään.
Tässä asui ennen tuttu henkilö, mutta se lie muuttanut.
Tummatukkainen nainen loi Joeliin välinpitämättömän katseen eikä vastannut sanaakaan. Joel pyysi anteeksi ja peräytyi, ovesta eteiseen.
Koko viikon hän sitte etsi turhaan Lyyliä. Tyttö oli kadonnut jäljettömiin. Etsimisinnon lauhduttua virkeni taisteluinto. Joel ryhtyi taasen lataamaan itseään, käyttäen hyväkseen tilapäisiä esitelmiä ja etenkin kirjallisuutta, jonka saanti oli verrattoman helppo. Päiväkaudet istui hän kirjojen ääressä, pistäytyen vain väliin vilvoittelemaan kadulle, mutta silloinkin taistelusuunnitelmat pyörivät hänen aivoissaan. Hänen ilmaantumisensa kaupunkiin oli kuitenkin tullut tiedoksi ja eräänä iltana saapui hänelle kirjallinen kutsu käydä erään työväen valtuuskunnan jäsenen luona. Se oli vaikutusvoimainen mies sekä Joelille tuttu ulkonäöltään. Kun viimemainittu aikoi vielä viipyä moniaita päiviä pääkaupungissa, ei hän kiirehtinyt täyttämään pyyntöä, jonka tarkoituksen hän kyllä vainusi. Vasta kylläännyttyään pääkaupungin levottomaan elämään ja ruvettuaan kaipaamaan maalaisia lauantai-iltoja saunoineen ja ruisjauhopuuroineen, ryhtyi hän suunnittelemaan matkaohjelmaa ja kun se oli tehty, päätti hän päivän parin jälestä ajautua maantielle.