Salama katsoi häneen hymyillen.
— Konna, lurjus…
Joel eteni aivan lavan ääreen. Salaman kalvakkailla kasvoilla leikki yhä hymy.
— Sanon vielä toisen kerran, että sinä olet konna ja lurjus ja että…
Monet voimakkaat kädet tarttuivat Joeliin, hänelle karjuttiin, häntä kiskottiin ja tyrkittiin oveen päin.
Ja lopulta hän paiskattiin pihalle.
X.
Sukuniemi oli komea suurtila. Peltoa parin kilometrin pituinen kaistale ja kaistaleen keskivaiheilla upea, palatsimainen rakennus, jonka eteläpuolella levisi somin sisäjärvi, mitä milloinkaan etelä-Suomessa on nähty. Sukkulanmuotoisena työntyi järvi päivän suunnilla olevaa talonpoikaiskylää kohti, aivan kuin vasite paetakseen häiritsemästä ja särkemästä Sukuniemen laajuudestaan kuuluja viljelyksiä.
Sukuniemeen kuului noin satakunta torppaa. Sijaiten sivustoilla ja kaistaleen molemmissa päissä kohoavilla rinteillä piirittivät ne etuvartijajoukon tavoin emätilan, ja niiden joukossa oli suuria sekä pieniä, voipia sekä köyhiä, vanhoja sekä vastaraivattuja.
Etuvartijoiden riveissä oli paljo kärsitty, paljo huokailtu, mutta oli kärsitty hiljaa, oli huokailtu hiljaa, niin hiljaa ettei siitä tiennyt muu kuin taivas. Kesäisin riennettiin työhön nousevan auringon kera, ja palattiin kotiin, kun päivä oli painunut muille maille. Ainoa keino, jolla sorron kättä pehmitettiin, ainoa valo orjuuden yössä oli petos ja viekkaus. Kaikki muut puolustusaseet oli torpparijoukolta ryöstetty, mutta älyperäisesti kehitettyä viekkautta ja pettämisen taitoa ei voitu ryöstää. Se oli aina käytännössä, kun muu ei auttanut. Pehtooria ja vouteja petettiin niin paljo, kun niitä pettää voitiin. Kun yksi petoskeino paljastettiin, keksittiin kaksi uutta keinoa sijaan, ja siten oltiin aina rauhallisella sotakannalla isäntää ja tämän käskynhaltijoita vastaan. Työn johtaminen muuttui pelkäksi nuuskimiseksi, työnteko keskittyi yhteen ainoaan: millä keinolla nasevammin johtaa harhaan käskynhaltijan järki ja silmät.