— Pysyhän alallasi, tämä ei olekaan pilaa.
Samassa Huimala saapui taluttaen koniaan, ja konin jälessä asteli koko satakuntaan nouseva torpparijoukko. Pehtoorin polvet rupesivat tutisemaan, hän silmäili toivottomana kartanoon päin.
— Nyt mennään isännän luo.
Pari miestä tarttui pehtooriin kiinni ja nosti hänet konin selkään, samassa lähdettiin liikkeelle. Huimala talutti konia, joka asteli vitkaan ja horjuen, matka suunnattiin Sukuniemen paraatirappuja kohti. Kello ei ollut vielä viittäkään, kartanossa maattiin. Muutama voimakas lyönti oviin, ja naisväen hämmästyneitä kasvoja ilmaantui ikkunoihin, ilmaantuipa isäntäkin kuistin rapulle.
— Ystävät, mitä nyt on tekeillä? kysyi isäntä, joka silmänräpäyksessä käsitti kaikki, mutta tekeytyi kuitenkin kuin puusta pudonneeksi.
— Puhut kierosti, keskeytti hänet katkera ääni. Emme ole ystäviäsi, orjiasi olemme.
— Onko teillä mitään toivomuksia?
— Ei ole toivomuksia, vastasi sama katkera ääni, mutta vaatimuksia on.
Synkkänä seisoi etuvartijajoukko rapun edessä, keskellään koni ja konin selässä Sukuniemen vihattu pehtoori, ruoskaherra.
— Mitä vaaditte?