— Herran tähden, mikä nyt on? Olet synkkä kuin Kain.
— Ja syystäkin. Minusta ei tulekaan Sormensuon isäntää. Tuo sattui.
Tyttö ei tuokioon saanut sanaa suustaan.
— Miksi ei tule sinusta…?
— Sormensuosta riistetään Itäisen niitty, sijaan tarjotaan metsää tai muonarengin päiviä.
— Osasi nousta pilvi. Tyttö huoahti raskaasti.
— Sinä et kai muonarengiksi.
— En, ennen vaikka mierolle. He olivat tuokion vaiti.
— Mutta onhan maailmaa muuallakin kuin Sormensuossa.
Tuo kuulosti kesälinnun viserrykseltä. Joelin kesakkoisilta kasvoilta katosi tuokioksi Kainin ilme, silmiin nousi tuike, matala rinta pyrki pullistumaan.
— Olenpa samaa itsekin tuuminut, mutta tuumani eivät ole kestäviä, minä putoan yks kaks toivottomuuteen. Alkaa kirveltää rintaani, ja sitte seuraa niin raskas alakuloisuus, jotta olen tukehtua.