— Miten jaksat?
— Meneehän tuo, kun ei vaan mitään ajattele, vastasi Lyyli, jonka korvaan pisti Joelin ylimielinen sinutteleminen. Miten voitte itse?
— Menettelee hauskasti. Tänään tuhansien jumaloima, huomenna kuritushuoneen väkeä. Jos suvaitset että saattelen sinua kotiisi, niin saamme puhella. On kulunut päivä ja toinenkin siitä, kun on tavattu.
Myöntymystä odottamatta pyörtihe Joel saattelemaan Lyyliä, astellessa tarinoi hän pelkistä taisteluista. Noin saapuivat he tytön asuntoon, joka sijaitsi syrjäkaupungissa. Huone oli pihan perällä, suurempi sekä hienommin sisustettu kuin se entinen. Mutta ompelukone ja sohva olivat vanhoja tuttuja. Sinipohjainen vaatekappale oli koneessa teolla, sohvalla virui myöskin kangasta. Huoneessa näytti kaikki siistiltä ja iloiselta, mutta Lyyli itse oli omituisen raukean ja sairaalloisen näköinen. Ilo ja nauru ei pystynyt häneen, hän oli hajamielinen, hänen äänensä vapisi ja hänen kätensäkin tuntuivat vapisevan, kaikki aivan näytti hänestä sietämättömältä ja vastenmieliseltä. Joel ei viivytellyt kauan. Tutustumisestaan Lyylin vanhempiin ja tekemästään lupauksesta ei hän virkannut sanaakaan.
Jonkun päivän jälestä uudisti hän käyntinsä. Oli ilta, ja Lyyli oli aivan toisellainen. Hänen poskensa punottivat ja hän vältti katsoa Joelia silmiin. Viimemainittu ei ollut vaihtanut tytön kanssa montakaan sanaa, kun huomasi, että tämä oli nauttinut. Poskien puna oli alkohoolin synnyttämä. Tälläkään käynnillä ei Joel ryhtynyt asiaansa, puheltuaan mitä sattui lyhyen hetken, sanoi hän hyvästi ja meni tiehensä. Mutta hän palasi seuraavana aamuna. Lyyli oli taasen mauttoman, ärtyneen ja hajamielisen näköinen. Tuntien nuoren ja väkevän Jumalan paisuvan rinnassaan, kiirehti Joel oitis ryntäämään. Paiskauduttuaan sohvaan, virkkoi hän myrkyllisesti:
— Lyyli, miten monta armastelijaa sinulla nykyään on?
Tyttö ei vastannut sanaakaan, kysymys näytti yllättävän hänet. Molemmat olivat vaiti. Joel hymyili myrkyllisesti. Hän tunsi henkilöllisen vaikutusvoimansa eikä hän olettanutkaan joutuvansa tappiolle nuoren ja väkevän Jumalansa sotilaana.
— Oletko valmistautunut senkin päivän varalle, jolloin armastelijasi sinut hylkäävät ja jolloin…
Lyyli huudahti, peitti käsillään kasvonsa ja rupesi nyyhkyttämään. Se ei koskenut Joeliin, joka epäili nyyhkytystä petoskeinoksi.
— Häpeämätön, miten solvaat naista, joka elättää itsensä kunniallisella työllä.