Josun sydän meni syrjälleen, silmät katsoivat alas lattiaan ja siitä oveen. Takintapainen vaatteen kaulus oli vähällä jäädä pitelijän käteen.
"Minne sinulla on niin kiire? Mitä tuolla ulkoolla teet?"
"Mitä milloinkin, kuta kulloinkin. Enimmäkseen olen vapaana miehenä."
"Seiso nyt siinä."
Topias ja Simo poistuivat toiseen huoneesen. Molemmat olivat mieltyneet poikaan. Poika oli katsonut karttamatta, silmät olivat viisaan näköiset. Mitä hänellä oli pahoja tapoja, ne olivat päällä, näkyvissä. Harjailee vaan, niin tulee hyväkin…
"Ja tuo puolivilli näkö katoaa saippualla, vedellä ja ravitsevalla ruo'alla. Ota Josu puotipojaksesi, mutta kamita se kruununsihteeri, niin ett'ei katso taakseen koko Kalastajakadulla."
"Älä veikkonen syyttä suotta…"
"Jonkin kolttosen hänkin sinulle tekee, kuten…"
Kello samassa kilahti ja Topiaan oli meneminen puotiin.
Josun kohtalo oli nyt päätetty. Topias käytti häntä suutarin ja räätälin luona, osti pienen sängyn, pöydän ja tuoleja varastohuoneesen. Johanna toi pöydälle kukkia, satukirjoja, Simo kuvia, leikkikaluja.