Vaillinaisesti puettu pitkä mies, jolla oli pöhöttyneet kasvot, ja kasvot täynnä pitkänomaisia arpia, tuli samassa poliisin ja Topiaan lähelle, vilkuen ahkerasti ympärilleen ja kävellen vieläkin joutilaammin kuin iltainen kruununsihteeri eli peräti laahaamalla ja vetämällä pitkää vartaloaan.
"Seisoisitteko hetken hevoseni vieressä?" kysyi Topias mieheltä, lukien samassa arpeja kymmenkunta, niistä pari ihka nuorta ja uutta.
"Kyllä, kyllä seison vaikka viisi…."
Mies asetti kerkeästi nenänsä rommipullon lähelle; mutta se ei ollutkaan poliisin mieleen ja hän sekaantui asiaan.
"Mars tuonnemmaksi, veitikas!" tiuskasi hän kiivaasti. "Mars tuonne pääpuoleen, vanha veitikas!"
Mies totteli, mutta hänen muotonsa musteni; nuoremmat arvet ihan irvistivät poliisille, joka jäi seisomaan pullojen liki.
Taivaansiniseen samettipukuun puettu nainen tuli Topiaan edellä ulos kirjakaupasta. Tuuli irroitti riikinkukon höyhenen naisen hatusta ja toi sen suoraan Topiaan syliin. Topias riensi naisen jälkeen, kosketti häntä takaa päin samettiseen hihaan ja lausui:
"Kuulkaa!"
Nainen hypähti, peljästyi ja kiljahti:
"Hui, hui!"