Poliisi nauroi hihitteli, katseli vuoroin Topiasta, joka rauhallisena seisoi, pitäen höyhentä kädessään, vuoroin naista, joka oli pelästynyt itsensä puolipyörryksiin.
"Älkää, hyvä neitsy, minua pelätkö. Teiltä putosi tämä; tuuli sen repäsi hatustanne."
Topias ojensi höyhenen naiselle. Sanaakaan sanomatta otti tämä sen vastaan ja katsoi antajaa, niinkuin mitäkin hirmua. Kasvonsa olivat valkoiset kuin poutavuoden uutisjauhot ja poskilla hieno, heleähkö puna; puvusta löyhkähti hieno haju. Hän meni menojaan ja Topias tuli poliisin puheille.
"Mitä peljättävää hän minussa näki, kosk'ei sanaa saanut suustaan, ei suurta kiitosta…"
"Kiittäkää onneanne, ett'ei hän pyörtynyt ja ett'ette tarvinneet lähteä lääkäriä hakemaan."
"Hän taisi olla niin korkeata herrasväkeä, ett'ei osannut suomen sanaakaan. Tunsitteko te, mikä hän oli?"
"Hienotar hän oli, kuten itsekin näitte; hienohelma hän oli."
Poliisi lähti jälleen virkatoimelleen kyltin kohdalle. Pitkä mies tuli heti hevosen pääpuolelta rattaiden viereen. Hänelle lausui Topias:
"Kiitoksia vaivastanne! Taidatte olla kivensärkijä."
"Ollaan sitäkin … vaan ostakaa minulta jotakin."