Mies alkoi kaivamaan lakkareitaan, kiroten aina, milloin veti kätensä ulos tyhjänä. Topias kielsi häntä:
"Älkää kirotko."
"Ei köyhän puhetta muuten uskota."
Mies kirosi yhä enemmän, mutta silloin uhkasi Topias:
"Joll'ette heti lakkaa kiroilemasta, niin minä en ostakaan teiltä…"
Mies totteli ja piti suunsa kiinni kuni naulattu.
Viimeiseltä löysi hän etsimänsä: se oli kellonavain. Hän sitä piteli hyppysissään ja pyysi pyytämistään:
"Ostakaa se, hyvä isäntä, ostakaa."
Topias katseli ja koetteli avainta; se oli ehjä, uusi ja sopi aivan hyvin hänen kelloonsa, joka oli istunut vedonpuutteesen.
"Sepä hyvä", iloitsi Topias miehelle, "unhotinkin ostaa avaimen, vaikka omani särkyi eilen."