"Kyllähän lähdet kun aikasi olet."
Hän heitti oikeankin kätensä selkänsä taa ja läksi pellolle, kyntämään rukiinsänkeä.
Kolmatta kertaa ei Topias heittänyt arpaa, vaan meni, veljen lähdettyä työmaalle, tupaan. Tupa oli suuri ja korkealla kivijalalla; sen seinät ikimetsän hongista tehdyt ja lainehtiviksi veistetyt. Peränurkassa suuri seinäkello, liidulla uudistettuine viisarine ja numeroine, löi lyöntejään harvaan ja hartaasti…
Poika nukkui kätkyessä, Martta kuumensi juomaa karjalle. Lieden lähellä, seinän vieressä, oli tammesta tehty kaappi, kiehkuroita ja kuvakoristeita veistetty täyteen. Topias otti kaapista aapiskirjan ja liidunpalasen, meni sitte kehdon lähelle istumaan, katsellen kirjan alkulehteen. Martta kohensi padan alle tulta ja nauroi:
"Oletko homeessa?… Ei paljosta puutu, luulen ma, ett'et rupea jo luettamaan poikaa, koska kirjat jo kannat…"
Yskähtäen nauruyskän, nosti Topias vasemman jalkansa oikealle polvelle ja virkahti:
"Vähästä se vääristetään, josta…"
"Kalupuu kasvatetaan. Vähänä vitsa väännetään, nuorena mieli taivutetaan, mutta liika on liikaa sittekin."
Koskettaen liidulla mustaan saapasvarteen päätteli Topias:
"Joka alkaa, alkakoon alusta ja lopettakoon loppuun. Sitte siitä jotain syntyy. Aakkosien alusta piispatkin ovat lähteneet…"