Sitte luki hän sujuvasti osoitekirjoituksen:
"Piharenki Simolle, kauppias Aleksein talossa, vanhan kirkon takana."
Topias sai vuorostaan kummastelemisen syytä. Hän sanoi, milt'ei säikähtäen:
"Osaathan lukea kirjoitusta."
"Pikkusen."
"Niinkuin lintunen."
Helka kuunteli lumen narinaa, Topiaan mennessä kotiin hänen akkunansa sivutse. Rintansa kohosi verkalleen, vesiharmaalle kankaalle putosi suuri pisara haikeista silmistä.
"En enää itsekään ymmärrä itseäni; en tiedä mikä minuun on tullut", sanoi, kätkien kasvonsa käsiinsä…
Posket olivat kuumat, polttivat käsiä…
"En minä ole enää niinkuin ennen… Murheeni, iloni, kaikki ovat muuttuneet… Minä tahtoisin … niin, mitä tahtoisinkaan?… Tahtoisin olla lapsi, viiden vuoden vanha…"