"Menkää, niin", yhtyi Tapani käskyyn. "Syötyämme laskeimme kyljelleen tuohon pahnoille, käännämme lapsuutemme aikakirjat auki, luemme sieltä jonkun sivun, jonkun lehden."
"Vaikka sen pääsiäisyön, jonka kaikin yhdessä valvoimme noitia vahtimassa kotoni kolmesti muutetun olkiladon katolla", ehdotti Martta.
"Jolloin Vapun nenänpää äkkiä rupesi ankarasti syyhyymään", muisti
Simo. "Hotuun meni valvomisemme, Vappu nauroi ensin, sitte Perttu,
Helka ja Topi ja…"
"Noidat menivät toisia teitä."
"Lukemista on siinäkin", virkahti Tapani, ottaen olkipillin veljen kädestä ja katsoen poikaa. "Likeinen ja kaukainen on se yö. Paitse monia hautajaisia ei ole mitään erinomaista tapahtunut sen yön ja viime yön välillä ja kuitenkin on tapahtunut määräämättömän paljo."
Topias ja Simo tulivat pohjanpuoleiseen kamariin.
"Annas kuin koetan, onko pääsi pehmennyt." Simo likisti Topiasta otsaan ja takaraivoon. "Ei ikään olekaan. Ja minä luulin sen jo olevan yhtenä liemenä. Kova se on, mutta järki ja ymmärrys hoi! Mihin olette omin luvin menneet miehen päästä."
Topias äimistyi ja Simo rupesi nauramaan.
"Herran nimessä! Sano nyt jotain. Vaivaako sinua toiminnan puute, onnen puute, vai oletko antanut virkaeron kaikelle, mitä sanotaan järjeksi?"
"Ei minua mikään vaivaa." Topiaan ääni oli masennettu. "Kyömähdyit arvattavasti kirjeestäni."