Aamulla tuli Kalle uudelleen hakemaan Jonnia kauppakirjan tekoon.
Ehdoista sovittiin pian. Vastaanottopäivä määrättiin Mariaksi.
Suullisiin ehtoihin kuului myös molemminpuolinen kaupan purkamisoikeus
kuukauden kuluessa. .
Kun kaikista ehdoista oli sovittu, kirjoitti kievarin emäntä nimensä kauppakirjan alle, Jonni luki viisitoista tuhatta pöytään ja Ainolan talo oli vaihtanut omistajaa. Mutta sinä iltana ei uni tahtonut tulla Eliinan silmään ja Jonnikin oli vilumielissä, sillä ensimmäinen, kauppaa seurannut uljuuden tunne oli ehtinyt painaa päänsä piiloon ja sen sijaan tulevaisuuden varalle tanssivat vain huolien keijukaiset.
— Paljoko sitä jääkään velkaa meille, kysyi Eliina äänellä, josta kävi ilmi, että hän oli huolissaan.
— Kaksikymmentä tuhatta ja se pyörii minunkin silmissäni.
— Olisi ostettu pienempi talo, jatkoi Eliina, punniten asiaa naisen käytännöllisellä älyllä, ei olisi tarvittu soutaa huolien venettä aamua ja iltaa.
— Niinpä niinkin, mutta minua vetää kirkonkylään ja toiseksi Ainola tarjoo miehelle työn.
— Ja tarjoo naisellekin. Mutta meiltä puuttuu karjaa ja joka lajia. Jos köyhdymme.
— Pelkäätkö köyhyyttä?
— En sitä niin paljo kuin köyhtymistä. Täällä Seppolassa viihtyisin hyvin, mutta pelkkä ajatuskin, että talollisesta köyhtyä jälleen torppariksi, tuntuu kauhealta.
— Taitaa siltä tuntua, mutta pitää luottaa ja toivoa. Haetaan kuoletuslaina, hommataan meijeri käyntiin, kasvatetaan karjaa.