— Mika hätä tässä on pakkomyyntiin? Myyn irtainta ja halkometsää.
— Metsään jos kosket, ryntäävät kaikki velkojat silmille ja vaikka eivät ryntäisikään, on lusikka neljän viiden vuoden jälestä taasen samassa kupissa: maksamattomat korot ovat kasvaneet tuhansiksi. Menee metsään tai metsän taakse, aina sama lysti vastassa. Nyt on aika paikata Aarne velattoman talon isännäksi.
— Kunhan ostaja olisi joku toinen, mutta Kaislan poika…
— Isä katsoo kaivoon siinä, missä pitäisi katsoa ylös pilviin.
— On aina kaatanut minua.
— Ken asettuu kannattamaan kaatuvia asioita, kaatuu itse niiden kera.
— Kaislan poika Ainolan isäntänä, sieluni ja nyrkkini nousevat vastaan.
— Mutta painuvat alas, kun ajattelette Aarnea. Koko tämä kauppa koskeekin vain häntä, koskee kysymystä, josko poikueen nuorin jää osattomaksi. Pankin velka ei nuolase Ainolaa, mutta sen hivuttelee aika.
Kievari huokasi, hänen vastarintansa alkoi murtua.
— Aika tekee työtään väsymättä.