— Tehdään niin. Ehkä siten valitaan kahdesta pahasta vähemmin paha.
Päästiin pulmasta puolen vuoden ajaksi, mutta kynttelinä nauroi taasen räystäällä sama harakka. Eliina laski maitotalouden säästöjä, Jonni istui mykkänä. Hän pystyi kyllä suuriin tehtäviin, mutta tämmöiset pienet seikat pyörittivät hänet tolkuttomiin. Jos olisi ollut kysymys taivuttaa kuntalaiset yksissä miehin hankkimaan navettoihinsa ja asuntoihinsa sähkövalot, ei hän olisi moisen tehtävän edessä joutunut silmänräpäykseksikään ymmälle, mutta pikku seikka, kuoletusvelan koron suorittaminen, se pieksi hänet aivan avuttomaksi.
— Hulivili rahaksi, muu ei auta.
Jonni säpsähti.
— Tarkoitatko täyttä totta? kysyi hän pyörein silmin.
— Täyttä totta tarkoitan, ei löydy meillä muuta joutilaampaa muuttumaan rahaksi.
Hulivili oli kolmitalvias varsa, joka äitinsä Tipan kera oli tuotu Eliinan kotoa Ainolaan heti, kun Seppolasta oli muutettu. Varsan nimestä riiteli Jonni viikkokausia Eliinan kanssa, väittäen ettei Hulivili sovi tammavarsan nimeksi, mutta Eliina nauroi sen sopivan aivan ihmeesti, vieläpä paremmin kuin mikään muu nimi.
— Se on loukkaus Tippaakin kohtaan, kun tyttärelle asetetaan nimi, joka suorastaan syyttää nimen omistajaa kevytmieliseksi.
— Tippa tietää, ettei nimi miestä pahenna.
Toivo, Silja, Manu ja koko Ainolan väki kutsui, isännän vastaväitteistä huolimatta, varsaa Huliviliksi ja se nimi sille jäikin pysyväksi. Ajan mukaan Jonnikin tottui nimeen.