— Olen, varsinkin viime vuosina.
— Ja paljo muutenkin kärsinyt, luulen ma.
— Onhan tuota kärsittykin, mutta tiedätkö, nuori mies, suurin onni, mikä ihmistä voi kohdata, on kärsimys. Kärsimykset sielua kasvattavat ja suonet perkkaavat. Ihmiset kauhuilevat kärsimyksiä, mutta niitä pitäisi siunata. Kärsimykset vasta luovat ihmisen.
Oli jo käynyt myöhäksi, kun Jonni asteli kotiinsa.
Kesällä tukittiin ja korjattiin Taivos-ukon tupa. Nuoret keräsivät omasta keskuudestaan tarvittavat varat, ensimmäinen käytännöllinen puuha, joka menestyksellä ajettiin läpi.
Moitelaulujen sitkeästä jatkumisesta selvisi Jonnille edellisenä talvena tekemänsä virheet, mikäli ne koskivat Kaislan iltamien ohjelmia. Naurua aiheuttavaa, kevyttä huvia oli liian ahkeraan pidetty silmällä vakavamman puolen kustannuksella. Siten lie väite, että iltamiin keräännyttiin vain naurattelemaan itseä ja muita, ollut jonkun verran oikeutettu. Vasta iltana, jolloin Taivos-ukko esiintyi, saatiin ohjelmaan semmoistakin, joka kannatti muistelemista huomenissakin.
Tuo oli vastaisuudessa huomioon otettava. Enemmän vakavampaa työtä, useampi puu palamaan, sitte lämmin loimu nousee nuorison nuotiosta.
Jonnin rakennellessa suunnitelmiaan lyheni kesä, valoisat illat tummenivat, tähtiryhmä toisensa jälkeen koteutui asuinsijoilleen.
Oltiin jouduttu syyspuoleen.
Ensi iltama Taivos-ukon luona houkutteli liikkeelle suuremman joukon nuorisoa, kuin mitä tupa sovulla vetikään, mutta enemmistö oli kuitenkin semmoisia, jotka huvikseen ja aikojen kuluksi vierivät muiden mukana, jääden tanhualle ja seinämille omia ilojaan pitämään.