Suuttumuksen kiihdyttämässä äänessä pursui terävä ja pisteliäs iva. Jonni tunsi ohimonsa kuumenevan. Silmänräpäyksellinen turtuminen valtasi hänet. Avuttomana ja masentuneena seisoi hän tuokion ääneti ja virkkoi sitte melkein rukoilevasti:
Isä, minä pyydän, jätetään iva pois.
— Sitähän minäkin pyydän ja ainoastaan sitä. Ettet tekisi käytökselläsi isääsi ivanalaiseksi. Olisit muistellut neljättä käskyä ennenkuin lähdit.
— Kyllä muistin.
— Etkä kuitenkaan pyörtänyt.
— Minä en voinut.
— Lähdit siis lopultakin pakosta, vaikka tuonoin sanoit…
— Lähdin pakosta ja lähdin vapaehtoisesti.
— Viisaasti lausuttu. Ja pelkäsit kohtausta isän kanssa etkä pelännyt.
— Aivan niin, pelkäsin enkä pelännyt.