— Torpparitko?
Ne juuri. Oh, miten raakoja ne ovat. En ole moista ennen kuullut.
— Entä syy?
Impi kertoi syyn. Olivat tulleet vaatimaan työpäivän lyhennystä. Joku oli yllyttänyt. Isän ja torpparien välillä oli näihin saakka vallinnut sopu. Torpparit olivat kaikkivoipia, olipa eräällä säästöjäkin.
— Aivan niin, huomautti Jonni, jolla oli selvillä torpparien talletukset. Miten pitkä niiden työpäivä on kesäisin?
— Neljästä kahdeksaan, jommoinen se aina on ollut. Vaativat lyhennettäväksi tunnin molemmista päistä.
— Ja isäsi ei suostunut.
— Ei, kun esiintyivät niin pönäkästi. Sanoivat olevansa orjia ja työjuhtia, mutta me, heidän isäntäväkensä, olemme ruhtinaita ja ruhtinattaria, joiden ei tarvitse työtä tehdä eikä kehrätä. Erään hevonen oli tapaturmaisesti kuollut, toinen oli kylvänyt peltoonsa itämättömiä siemeniä, molemmat vaativat veron huojennusta, aivan kuten vahingot olisivat sattuneet meidän toimestamme.
— Erottiinko riidassa?
— Erottiin. Isä sanoi ettei hänellä tietääkseen ole orjia, jokaisella on valta mennä ja valta jäädä paikalleen. Minkä hän vaatii veroa ja työtä, sen hän vaatii ja sillä hyvä.