— Ja kirkkoherran kuoltua valitsemme sinut hänen seuraajakseen.
Pastori ei kuunnellut Jonnin viimeisiä sanoja, vaan alkoi mittailla lattiaa, hokien myötäänsä: sen minä teen, sen minä teen —
Kummana uutisena levisi yli pitäjän tieto, että Jonni oli ostanut Seppolan ja hankki lähteä torppariksi. Itsessään vähäpätöinen tapaus kasvoi niin suureksi ihmeeksi, että sen edessä typerryttiin. Suursalmen isännästä äkkiä torppariksi, kenen äly moisen ihmeen lävitse enää voi tunkeutua, ken siitä enää löysi alkua tai loppua tai keskikohtaa.
Jos siinä sellaisia oli olemassakaan!
Talven taittuessa kevätpuoleen kuulutettiin Jonni ja Eliina avioliittoon. Vihkimys tapahtui kirkossa, hääsaattueessa oli nuorien seura sekä sulhon ja morsiamen lähimmät omaiset.
Heti vihkimisen jälestä ruvettiin hommaamaan muuttoa. Martti lupautui palvelemaan kolme vuotta Seppolan uutta isäntää ja hän lähetettiin perille viikkoa ennen nuoren parin tuloa. Viimeisen kelin aikoina ajoi Jonni nuorikkonsa kera Seppolan pihaan, Martti oli tulijoita vastassa, tuvan takassa leimusi tuli ja huhtikuun aurinko paistoi peräikkunasta lattiaan valkoisen valojuovan, johon ruskea kissa, perintö torpan entisiltä haltijoilta, oli asettunut lepäilemään.
PIKKU ELINAN TÄHTI.
Seppola oli tavoiltaan ja naamaltaan sukunsa lajinen, mutta riihitanhualla kasvoivat korkeat, tyviltään mustuneet ja rosottuneet koivut, haastellen sukupolvien elämän tarinoita. Asuinrakennuksen takana oli katajikkomäki, jonka lumi kevään tullessa ensimmäisenä hikousi ja riensi juoksemaan mäen rinteeltä lähtevää nurmikkoa kohti, alempana levisivät pikkupellot ja niityt, loppuen metsäkaistaleesen, joka vasempaan suuntaan soukkeni ja työnsi kärkensä järveen saakka. Kärjen takaa ja sen nokan sivulla siinti järvi ja sen etäisimmällä rannalla joku talo ja talon mökki.
Seppolan asuinrakennuksessa oli vain kaksi huonetta, tupa ja pieni kamari, johon viimemainittuun käytiin eteisestä. Ensi töiksi ruvettiin rakentamaan kolmatta huonetta, joten rakennus venähti jonkun kyynärän pitemmäksi. Kesällä huone valmistui. Martti sai asuakseen pienen kamarin, isännän ja emännän hoteisiin jäi tupa, vastarakennettu huone, joka oli tuvan jatkona, kuului aluksi emännän käsialoihin.
Omintakeinen isännyys vaikutti Jonniin terveellisesti. Pienen torpan oloissa täytyi hänen pilviä tavoitteleva mielensä aleta maata lähemmäksi ja tottua pitämään silmällä käytännöllisyyttä. Joskus sai hän maksaa oppirahojakin. Niinpä hän, vastoin Martin kiivaita vastaväitteitä, heti ensi keväänä kylvi ostolannan kera kauraksi muutaman uuvutetun pellonkappaleen, joka lisäksi oli töyräsluontoinen. Kevään alkupuoli oli poutainen, kylvö ei laihassa maassa päässyt kunnolliseen alkuunkaan, vaan kuivui ituihinsa, mutta alavammissa ja kosteammissa maissa kasvoi kaura sakeana kuin korpi.