Tekelettä katsellessa valtasi Jonnin väsymys, tulos kahdesta unettomasta yöstä ja monista mielen vihureista. Hän kellahti kasvinkumppaninsa sijalle ja nukkui, heräten vasta illalla, kun Martti riihipölyisenä astui sisään ja otti tulen.
— Mitä kuuluu? Yksi hyvä, kaksi pahaa, kolme rahaa. Kuumat on kerraltaan kestetty ja kuitattu. Heräähän jo, peikkojen nimessä, saunaan ja iltaselle. Näin unta viime yönä, että oli häät, rotta piteli viulua ja kissa kihnutteli rokaa. Häät ennustavat lystiä. So, ylös, herrassöötinki.
Anna minun nukkua.
Jonni kääntyi vain toiselle kylelleen, ruveten vetämään lisää unia.
KIRKOSSA.
Uutinen Kaislan pojan kotiintulosta levisi makupalana nopeaan yli koko kirkonkylän, aiheuttaen mitä järjettömämpiä juoruja ja arveluja. Kaikkien juorujen ja arvelujen päätekohta oli sama: kirkonkylään oli lahjoitettu käräjäkirjuri numero toinen, ja kaksi on aina komeampaa kuin yksi. Pahansuoville tarjoutui mainio tilaisuus ilmaista vahingoniloaan. Moinen paukaus oli muka terveellinen kaislalaisillekin, jotteivät pilviä ylemmä siivittele. Kyllä köyhän polulla aina koira haukkuu, onpa paikallaan, että joskus rikkaankin ryytimaassa korppi pitää kirkonmenoja.
Vaikka Jonni oli juorujen varalle valmistautunutkin ja vaikka hän niitä kuunteli vain puolella korvalla, raapivat ne toisinaan hyvinkin kipeästi. Eikä niitä vastaan mahtanut mitään, sillä ne olivat monipäisiä ja monihäntäisiä. Mennä huutamaan jokaisen juoruajan korvaan, ettei asia olekaan niin, olisi ollut narrin työtä ja tuulen pieksämistä. Parasta oli antaa juorujen aikansa elää niihin puhaltamatta, kunnes kuolevat omaan onttouteensa.
Se olikin Jullu raukka, jonka asema pahensi ja mustasi Jonninkin aseman. Samalla lailla oli Jullukin eräänä kauniina päivänä puksahtanut kotiinsa. Aiottiinpa pojasta sitte apteekkaria, asemapäällikköä tai jotakin muuta suurta herraa, mutta miten lie päivät vaienneet ja pimenneet, mutta toipa tie toisen kerran kotiin. Toisen kotiintulon jälestä pysyttelihe poika viikkokausia poissa ihmisten ilmoilta, hoiperrellakseen sitte eräänä sunnuntaina kievarin rappuja alas täyshumalaisena.
Kuultuaan että kylässä odotettiin häntäkin samallaisen ohjelman suoritukseen, päätti Jonni seuraavana pyhänä lähteä kirkkoon. Toinenkin syy oli. Vanha kirkkoherra oli tuonottain saanut apulaisen, jota Jonni halusi nähdä ja kuulla.
Kaislan talo sijaitsi pienen koivikon suojassa kirkonkylän laiteella, noin puolentoista tai parin kilometrin matkalla itse kylästä. Kesäinen kirkkopolku kulki ensin Kaislan pellon äyränteitä ja putosi sitte naapurien vainioille, yhtyen maantiehen hautuumaan kulmassa. Rajusadetta seuranneet äkkinäiset kylmät olivat jäätäneet maan, joten polkukin oli käyntikuntoinen, mutta Jonni valitsi kuitenkin maantiematkan, vaikka taival siten venähti ainakin kolmanneksella.