— Miehenne jää eloon, virkkoi lääkäri Eliinalle. Minun apuni ei auttanut, avun antoi Jumala. Menkää nyt nukkumaan.
Eliina meni tuvantakaiseen huoneeseen, jossa Toivo nukkui, asettui polvilleen kehdon ääreen ja itki ja hymyili nukkuvalle pojalleen.
Päivällä lähti lääkäri pois, annettuaan ohjeet, miten sairasta tuli hoivata, ja pois lähtivät Eliinan omaisetkin ja Kaislan isäntä, mutta Kaislan emäntä jäi Seppolaan muutamaksi päiväksi poikaansa vaalimaan.
Toipuminen edistyi vitkaan. Ensi päivinä sairas enimmältään nukkui, ollen hereillä vain moniaita minuutteja kerrallaan eikä silloinkaan täysin tajuissa.
Viikon näin vierähdettyä seestyivät ajun voimat ensin ja erään kerran valveuduttuaan kysyi sairas:
— Elääkö Toivo?
— Elää.
— Sitte se olikin unta. Tuohan nähdäkseni.
Eliina riensi noutamaan Toivoa, mutta ennen hänen paluutaan ehti Jonni jo nukkua.
Kului viikko, toinenkin, valveilla oloajat venyivät vähitellen pitemmiksi, ajun voimat virkenivät nääntymystilastaan..