— Äitini.
— Ja kuka on piirtänyt…?
— Sipi itse.
— Mutta eihän Sipi muistakaan äitiään.
— Ei… yhdeksän-vuotiaan poikanulikan vilkas mielikuvitus sen loi.
— Hm, onko Sipi piirrellyt enemmän tuon tapaisia?
— Ei.
— Eikö yhtään?
— Ei yhtään.
Ryökynä otti minulta tuon harmaan paperinpalasen, johon lapsena olin tuhraillut äitini kuvan, ja piti sitä monta päivää luonaan. Sitte minut eräänä sateisena päivänä käskettiin herrasväen luo, liitukynä ja harmaanruskeata kuvaantopaperia tuotiin käteeni. Siihen piti minun kuvata kolme henkilöä, nimittäin kirkkoherran, hänen rouvansa ja nuorimman tyttären. Asennon sain itse valita. Lyhyen miettimisen jälestä sommittelin sen sellaiseksi, että tytär istui vanhusten edessä, oikea etusormi ohimota koskettaen. Kirkkoherralle päättelin panna arkipuvun ylle ja koukkusauvan oikeaan käteen. Rouvalle ajattelin piirtää liinan kaulaan, ylle lyhyenlaisen hameen sekä sovitella hänen kätensä kirkkoherran kainaloon. Hyväksyttyäni suunnitelman ryhdyin työhön joutohetkinä — vetelin viivoja ja tuhrailin varjoa omien mielijohteitteni perusteella.