— Vastaan, ihan saat olla varma.
— No, onko totta, mitä jutellaan… että löit ehdollasi poikki tuon etusormesi.
— Ei, ei se ole totta.
— Mutta minäpä luulen, että se on… näen silmistäsikin että valehtelit.
— Emma, kuulehan kun tunnustan sinulle. Johan Nikolai rupesi änköttämään… kyllä minä sen tein, mutta se tapahtui sinun tähtesi.
— Minun tähteni… no taivaan päivät!
— Sinun tähtesi niin… en uskaltanut ajatellakaan poistumista sinun tähtesi.
— Häpeä toki hiukan, Johan…
* * * * *
Jouluna tuli Kuivalan Kyösti lomalle. Erossa oleminen oli sytyttänyt huiman tulen Emman sydämeen ja palohaavojen kirvellystä ei voinut lievittää kukaan muu kuin Kyösti. Tuo kaunis, vaaleahiuksinen poika, jonka miellyttäväisyyttä ja rehellistä luonnetta Emma vasta eron aikana oppi tyystemmin huomaamaan.