Koettaen saada hatusta edes puolta hintaa, kiinnitin ukko Rubenin huomiota sen etevyyteen, taiteellisuuteen, hienouteen. Mutta kavala israelilainen näytti kovin huonoa makuaistia, morkkasi myötänään hattua rumaksi, vanhaksi. Lopulta tarjosi viisi markkaa. Minun ei auttanut muu kuin suostua. Viidellä markalla pääsee nykyajan kulkuneuvoilla pitkän matkan eteenpäin.
Juutalaisnylkyrin omaisuudeksi jäi mun kaunis, hallahtava silinterihattuni.
Josefiinalle menin sanomaan hyvästi. Tyttö raukka näytti erittäin surulliselta, liikutetulta. Epäillen ettei tuo kaikki ollut minun tähteni, johdin puheen Nikolaihin. Aavistukseni oli tosi, heidän välinsä oli laskeutunut jäätymäpisteesen asti. Nikolailla oli uusi…
— Hänessä ei ole muuta kuin kiiltävä kuori, virkkoi Josefiina surullisesti… ja petollinen sydän.
— Ystäväiseni, rohkenin huomauttaa hänelle. Vuoroon vieraissa käydään.
Josefiina vaikeni hetkeksi.
— Milloin lähdet?
— Nyt oitis, neljännestunnin kuluttua.
— Minne?
— Ensin itään, sitte pohjoiseen.