— Mutta tulevat pian. Eikö niin?
— Eiköhän nuo tule…
Nousin ylös, lähteäkseni kotiin, mutta Alma pidätti minut. Pani hatun päähänsä, kohenteli sitä ja sovitteli eri asentoihin, milloin enemmän otsalle, milloin oikealle tai vasemmalle puolelle kallelleen. Vihdoin otti käsille kynän ja mustetta, painalti hikihihnaa nurinpäin, ruveten lakilla siihen tuhertelemaan. Kun sai valmiiksi, näytti minulle ja kysyi samassa, eikö ollut sievästi tehty.
— On, sievästi on.
Näin hihnaan piirretyksi nimeni alkukirjaimet A.B.C. ynnä vuosiluvun, kuun ja päivän.
— Kiitos, kultani… Mutta nyt minun pitää joutua illalliselle. Nuku makeasti ja uneksi minusta.
— Hyvästi, rakas Alfred. Tuleehan se sopiva aika pian. Eikö niin?
— Eiköhän tuo tule…
Kylmän ahdistuksen valtaamana tulin kadulle. Onneni oli kerrassaan purjehtinut kovalle karille eikä ollut irti pääsemisen toivoa. Oma liike, siinäpä se juuri oli kipeä kohta. Ruveta miettimään perpetuum mobile'a tai jotaki muuta mullistavaa keksintöä, olisi ollut verrattain helppoa sen suhteen kuin ryhtyä puuhaamaan omaa liikettä. Olin kyllä oppinut valehtelemaan ja pettämään, mutta siihenpä rajoittuvatkin kaikki liiketaitoni. Sen verran mitä omalla järjelläni huomasin, oli minun mahdoton alottaa mihinkään suuntaan. Seitsemäntoista vanhana kyllä olin kuvitellut, että kerran joku onnen sattuma viskaa minut rautakaupan ovesta ulos parempaa onnea kohden, mutta vuodet olivat tipahdelleet nenäni ohitse eikä mitään sen suuntaista ollut tapahtunut. Luottamukseni onneen alkoi horjua, epätoivo rupesi päivä päivältä puhaltelemaan kylmää henkäystä sydämmeeni. En nähnyt yhtään keinoa, jolla irroittaa onneni karista irti.
Kesä kului loppuun, milloin vitkalleen, milloin hurjaa vauhtia. Kesän kuluessa sattui minun suhteeni joukko mitä erilaisimpia ja kirjavimpia tapahtumia. Jokaisella niistä oli salakynnet, joilla iskivät kiinni toinen toiseensa. Ja vihdoin niistä muodostui semmoinen kimppu, että olin menettänyt paikkani ja saanut Almalta rukkaset. Päälle päätteeksi piti minun lähteä pitkälle matkalle. Myytyäni kelloni, löysin itseni juutalaisen parissa hattua kaupittelemassa. Se oli kokonaisuuden viimeinen tapahtuma.