— Istu nyt… Me olemme jo kahdesti kuulutetut!
— Mihin virkakuntaan kuulutte? kysäsin ja istuin nurkkaan vastapäätä heitä. Jos saan luvan…
— Paul aikoo toimitusmaamittariksi.
Samassa Alma hienosti viittasi, että sulhanen oli kovin rikas. Häiden jälestä oli heillä aikomus asettua maalle, siksi että Paul saa vakinaisen viran, johon ei luulletikaan ollut pitkä aika, sillä isonjaon kuume raivoo maaseuduilla.
— Niin tekee, myönsin minä.
— Juothan kahvia kanssamme.
— Kiitoksia, aikani ei taida myöntää.
— Istu nyt…
Alma poistui puuhaamaan kahvia ja me jäimme kahteen mieheen. Kohtelimme toisiamme kylmästi. Hän piti minua metsäläisenä, minä häntä tuhmana. Pöydällä oli hallahtava silinterihattu, johon silmäni olivat koko ajan lumottuina. Taudintapaisen epäluulon valtaamana vihdoin nousin nurkastani ylös, menin pöydän luo ja lausuin:
— Teillä näyttää olevan uusi hattu.