Puhe takertui hetkeksi. Olavi, joka keskustelun jälkimäisellä osalla oli ollut hyvinkin vilkas, muuttui taas joroksi ja äänettömäksi.
— Entä naimispuuhat? kysyin minä, vilkastuttaakseni häntä hiukan.
— Niistä ei kuulu mitään.
— Se kävi, kuten luultiinkin, homehtui ja toukittui kokonaan.
— Niin teki.
— Se on Serafiiakin jo naimisissa.
— Kuuluu olevan.
— Meneekö Olavi tervehtimään?
— On aikomus, mutta olisi pieni toimitus ensin tehtävä.
— No mikä?