— Näetsä, ne Katajiston huoneet seisovat siellä tyhjinä.
— Niinhän ne seisovat. Pannaanko huutokaupan kuulutus kirkkoon?
— Ei… näetsä minulla on aikomus lahjoittaa ne Serafiialle. Mulla on itselläni pieniä säästöjä, olen vasta miehuuden kynnyksellä… ja kun en milloinkaan aio naida, niin ajattelin että Serafiian sopii saada ne. Minulla, näetsä, oli vahvat ja vakavat tuumat, vaikka…
— Minäkin sen kyllä uskon.
Mielihyvissäni katselin minä jörömäistä Olavia ja miellyttävämpiä sanoja, kuin mitä hän nyt puhui, ovat korvani harvoin kuulleet. Tiesin miten ahdasta Serafiialla oli toimeentulo kahden pienen lapsen kanssa, vaikka mies ei ollutkaan juoppo tai muuten kykenemätön.
— Pyytäisin sinua kirjoittamaan lahjakirjan nyt paikalla.
— Kyllä minä kirjoitan.
— Ja siihen lahjakirjaan pitää erittäin merkitä, että huoneet menevät perinnöksi vanhimmalle lapselle. Tyttökö se taasen onkaan?
— Tyttö se on.
— Ettei niitä saa hävittää velkoihin eikä muutenkaan myydä.