— Sepä hyvä, Miisu, pane harava tuohon aidalle ja tule rattaille.
Mitään virkkamatta totteli tyttö ja me lähdimme ajamaan.
— Kuinka vanha olet?
— Käyn kahtatoista.
— Elääkö äitisi vielä?
— Ei. Eipä mun sitte…
Raukka oli orpo ja joutunut huudolle jo viiden vuoden vanhana. Ei muistanut enää isän muotoa eikä äidin ääntä. Huutolaisena oli kierrellyt taloja ja kyliä, viime uudenvuoden päivästä saakka oli ollut Vaivalassa. Siellä oli olo ollut kaikkein tukalinta. Täytyi tehdä vähin joka lajia työtä, toruja ja kuritusta sai joka päivä.
— Isännältäkö?
— Siltä juuri. Se ei kärsi katsella tämmöisiä huutotyttöjä. Sanoo että syömme talon köyhäksi ja olemme pelkkänä harmina.
— Siinä ei liekään liiottelua, arveli Kaaleppi. Sinustakaan ei makseta vuodessa muuta kuin kuusikymmentä markkaa. Ei tule monta penniä aterian osalle, vaatteista puhumattakaan. Kyllä tuommoisista on huolta ja harmia.