— Eihän tuota vielä tiedä minnekään päin sanoa, ei ole vielä päästy koitoksille.
— Onko se tuo, se juoksija, heh, heh, hee, tuo hiirakko. Ajappa sillä vähän, tämä mun varsani on hyppääjän sukua myöskin, heh, heh, hee. Koetetaan, jos pysyn kannaksilla. Ja puolihumalainen Mannilan lautamies vietteli Pekkaa kilpailemaan kanssaan. Ottaen asian toden kannalta, livahutti Pekka piiskalla reenlaitaan, ja kilpailu alkoi. Sukka mennä sihitti parasta vauhtiaan, Mannilan lautamies tuli kappaleen matkaa jälessä, pää kallellaan ja suupielissä leikillinen ilme. Virstan välin ajettuaan tauotti Pekka hevosensa käyntiin, lautamies saavutti hänet.
— Pekka, sinä olet koko perhana, heh, heh, hee… sinä olet aika poika keskeltä maailmaa, heh, heh, hee. Me tahdottiin vallan jäädä kuin seisomaan, heh, heh, hee. Aiotko, laskiaisena tulla kilpa-ajoihin?
— On sitä ollut aikomus. Onko tuo teidän hevonen se Vellamo, joka otti kruununpalkinnon Hämeenlinnassa viime talvena.
— Sama pakana se on, heh, heh, hee. Hyvästi Pekka näkemään asti.
Lautamies kääntyi eräälle sivutielle. Vasta siellä kiinnitti hän ohjia. Pekan olisi tarvinnut nähdä, miten palkinnon saanut hevonen kiiti eteenpäin, niin olisipa tullut hänen päähänsä toisenlaisia ajatuksia Sukan juoksijaominaisuuksista.
Mutta Pekka ei sitä nähnyt, hän jäi omiin luuloihinsa. Kotiin tultuaan kertoili hän kotiväelleen hienoilla viittauksilla, miten Mannilan lautamies oli paluumatkalla ehättänyt hänet, miten olivat kilpailleet, ja miten Sukka oli kunniakkaasti pysynyt etukynnessä. Maan mainio Vellamokaan ei kyennyt sivuuttamaan Sukan ohi, se oli sellainen kalu. Ja isä, äiti ja sisko tulivat väkisinkin siihen luuloon, että Sukka tosiaankin oli juoksijaksi syntynyt.
Suomäen Villeä kohtaan tunsi Pekka rinnassaan kirkonkylän matkan jälestä vielä sapekkaampaa suuttumusta. Se kun oli ilvehtinyt ja koettanut saada häntä epäilemään. Mokomaan työhön ei voinut olla muuta syytä kuin kateellisuus. Ville kadehti hänen onneaan, se oli selvä, ja vähälle veti, ettei peijona sekoittanut koko peliä. Onneksi joutui Mannilan lautamies saavuttamaan hänet, juuri silloin kuin vakuutukset alkoivat horjuella. Nyt ei enää ole lukua, vaikka tulisi sata kateellista Villeä ivailemaan ja halventamaan Sukan arvoa, se oli juoksijahevonen sittekin.
Ja pian, aivan pian se oli esiintyvä julkisuudessa. Silloin, silloin —.