— Niinkö huonosti urakka kävikin? kysyi kasööri… pitihän siitä paremmin lyödä rahoiksi.
— Olisihan siitä lyönytkin, mutta nuo tuommoiset tulimmaiset, joiden kanssa siellä soutelin. Pitihän sen jo ennen ryhtymistäkin arvata.
Kasööri naurahti… hän tunsi vetoa Kristianin puoleen. Miehessä oli jotakin, jota ei muissa tavallisissa työnhakijoissa ollut. Hänen olennossaan ilmausi jonkinmoista lujuutta. Ruskeat, vilkkaat silmät, kasvojen nuorteat piirteet ja värikäs iho todistivat ettei mies ollut siveellisessä rappiotilassa, kuten moni muu siistipukuinen työnhakija.
— Paikataan sitä urakkaa hiukan. Kasööri otti laatikosta kahdenkymmenen markan setelin ja antoi sen Kristianille.
— Mitenkä olisi vastaisien töiden kanssa?
— Tulkaa aamulla kuulemaan.
Käsky olisi lausuttu Kristianille ilman hänen tiedusteluaankin, sillä sahan isännöitsijä oli kirjelippuun kirjoittanut myöskin paitse pölkkyjen lukumäärää, että urakan toimittaja oli harvinaisen tarmokas henkilö ja siis semmoisena kiinnitettävä tukkiliikkeeseen tavalla tai toisella.
Aamulla meni Kristian konttooriin. Kasööri kysäsi häneltä?
— Osaatteko kirjoittaa?
— Osaan auttavasti.