Kasööri silmäili kontrahteja.
— Tuo ensimmäinen on kalliinpuoleinen, mutta se oli syöttinä noille toisille.
— Ne hyväksytään. Olette alottaneet mainiosti. Jos vaan näin jatkatte…
— Aikomus on vielä hiukkasen edistyäkin, keskeytti Kristian.
Samalla kertaa hän nosti kuukauspalkkansa. Sitä oli taaskin korotettu viidelläkymmenellä markalla.
Pian hänet lähetettiin uudestaan matkalle ja luonnollista oli, että hänen toimintoihinsa kiinnitettiin paraimpia toiveita. Tuo aloittelija oli ensimmäisellä matkalla huipannut kokeneimpainkin tukkijunkkarien ohi. Ei milloinkaan ennen oltu levitetty niin edullisia kontrahteja konttoorin pöydälle.
Kristian risteili maita ja metsiä ja teki hyviä kauppoja. Hänen olennossaan oli jotakin lumoavaa, joka vaikutti että myyjän täytyi puoli pakolla piirtää puumerkkinsä hänen papereihinsa. Lahjoomisjärjestelmä ja muut sopivat koukut oli Kristianilla aina käytännössä. Kaikki tuo peijaus oli ikäänkuin hyvitystä vanhoille haavoille, joista vielä joskus tiuhkui verta. Juuri yhtä surkeasti häntä itseäkin oli veijattu ja vedetty nenästä, silloin kun hän kokemattomana lähti perintörahoineen maailmalle. Nyt oli tilaisuus mitata samalla mitalla takaisin…
Päästämättä milloinkaan luontoaan imeltymään, poimi Kristian paraimmat metsät, teki sukkelimmat kaupat. Sitte kolmen vuoden kuluttua tapahtui pieni seikka, joka heitti Kristianin suorastaan päämääränsä perille. Jo ensimmäisellä matkallaan heräsi hänessä ajatus, että hänen pitäisi saada haltuunsa kaikki metsänostot, saada kaikki johto ja päätösvalta omiin käsiinsä ja saada oma miehistö ja rajaton valta niiden yli. Vähäpätöinen ja aivan satunnainen tapaus viskasi Kristianin päämääränsä perille. Matkoillaan joutui hän erään metsätalon isännän pariin. Sillä oli mainio hongikko, kymmenien tuhansien arvoinen. Puut olivat niin hurjan pitkiä, ettei miehen päässä pysynyt lakki, kun piti latvoihin kurkistella. Kristian luki puut ja meni kaupoille. Tilasi päivällisen ja kun oli syönyt ja maksanut ruoan, niin turkkeja rupesi vetämään ylleen… metsäkaupasta ei ollut tietävinäänkään. Isäntä, yksinkertainen mies, hätääntyi.
— Eikö insinööri ostakaan minulta metsää? kysyi hän.
— Kyllä ostan, virkkoi Kristian hiljaa, kuten asia olisi ollut salainen ja kauhea rikos. Mitä aiotte hinnaksi näreiköllenne?