Kun näin että vehkeet onnistuivat noin hyvin, kun näin miten hulluun suuntaan asiat päivä päivältä kallistuivat, tulin levottomaksi ja rupesin pelkäämään pahinta. Silloin virkoin Klaaralle:
— Aiotko sinä todellakin vetää Jussia nenästä tuolla tavalla?
— Aion, vastasi Klaara, kirkas voiton riemu kasvoilla… kyllä minä todellakin aion.
— Mutta ajattele, sellainen hiljainen luonne kuin Jussilla on, ei se sovi ensinkään.
— Sellainen luonne se juuri sopiikin avioliittoon.
— Ja sellainen tuittupää ja katajapensas, sellainen hirviö kuin…
— Sellainen se juuri tarvitseekin hiljaisen, pehmeän miehen. Jussi on ihan luotu Marttaa varten.
— Siitä tulee itkua ja onnettomuutta.
— Eipähän, siitä tulee iloa ja onnea. Martta komentaa ja Jussi tottelee.
— Mutta jos lopultakin lyötte kiveen, jos Jussi näyttääkin teille molemmille…