— Sitte on vielä liki kaksi viikkoa aikaa.
— Minne tämä kesä on oikein joutunut? Päivät ja viikot ovat ihan hukkuneet hyppysistäni, ja tuntuu siltä kuin olisin eilen saapunut tänne. Tämä virkkaustyönikin, tämä on samalla alullaan kuin ennen tänne lähtöäni.
— Alma, kuulehan… Emmi taittoi kirjettä kokoon ja sitä tehdessä häntä alkoi naurattaa kovin… Alma…
— No, sano pois vaan…
— Kuulehan, joudutkohan sinä milloinkaan naimisiin?
— Tiedät sinä sen kysymättäkin.
— Mutta jos sentään… ei siitä niin varma voi olla kuin kuolemasta.
— Luuletko että pelkään vanhaksi-piiaksi joutumista?
— Enhän minä sitä ensinkään.
— No, ole sitte hupsuttelematta. Yhteiskunta kyllä minusta imee hyödyn itselleen, vaikken joudukaan perheenemännäksi.