E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
KÖYHIÄ JA RIKKAITA
Kirj.
Emil Lassinen
Otava, Helsinki, 1890.
I.
Jukan äiti oli kovasti sairaana; hän ei enää kyennyt kättään nostamaan eikä huuliaan kastamaan. Tuoni oli jo painanut voittonsa leimat kasvoille; ne olivat kalman valkoiset, silmät olivat kuopassa, ja katse tuikea, terävä.
Moneen viikkoon ei ollut yhtenäkään yönä pieni läkkilamppu sammunut huoneessa. Öisin oli sairas rauhattomampi ja hänen tuskansa suurimmat, poltti suuta ja ahdisti henkeä; öisin pyrkivät ajatuksetkin menemään sekaisin ja puheet ristiin.
Isä kävi talon töissä, iltasilla vasta tuli kotiin ja valvoi yöt Anni-muorin kanssa. Nukahdettuaan hetken tai ei sitäkään, lähti taas aikaisin aamulla työhön. Talo, jossa kävi työssä, ja jonka maalla asuivat, oli suuri ja rikas Herttalan talo.
Anni oli vanha ja varaton vaimo; hän eli kehruusta ja Jumalan armosta. Oma mökki hänellä toki oli ylhäällä Toramäellä. Jukan kodista, joka oli alempana maantien lähellä, oli sinne suoraa tietä noin kolme katajaisen jousen kantamaa. Mutta kun polku, joka sinne ylös vei, ei kulkenutkaan suoraan, vaan kierti tuulimyllyn kautta, myllyn ja navetan välitse, piteni se runsaasti toiset kolme jousen kantamaa. Tuulimylly ja kaikki muut huoneet sen lähellä olivat Karun omia, kuin sitä vastoin koko mäki ja kaikki pellot maantien toisella puolella olivat Herttalan maata. Peltojensa keskellä sijaitsi uhkea talo, inhimillisen suuruuden esikuvana Toramäen asukkaille.