— En minä pyydäkään. Jukan hidas veri rupesi kuumenemaan, ja hän ei enää miettinyt sanojaan. Pääseikka oli, että hän vaan puhui jyrkästi vastaan. Kuoki itse sarkasi tai anna vaivaisille.
— Ha haa. Mutta sinä täydyt vanhoistakin tehdä veroa, puolet enemmän.
— Jos kihlakunnanoikeus määrää, mutta en sinun käskylläsi.
— Kihlakunnanoikeus! Mitä? Vai semmoinen herra sinusta on tullutkin! Etkö tiedä, että sinun kihlakunnanoikeutesi on meillä. Sinun mökkisi, huoneittesi ja sarkojesi tuomari olen minä; minä annan ne kenelle tahdon. Antaakseen parempaa pontta sanoilleen löi Oskari jalkaa ja kirosi.
— Et sinä pahalla minulle suuriakaan voi, lausui Jukka vastoin parempaa vakuutustaan.
— Pian sinä näet, mitä minä voin. Ylen suuttuneena lähti Oskari ovesta ulos.
Emäntä samassa tuli kamarista tupaan. Hän virkkoi sävyisästi:
— Eikö sinun nyt kelpaa meillä olla, kun Oskarikin niin tahtoo.
Olisihan sovinto parempi kuin riita.
— Olisi kyllä.
— Jää sitte meille vielä vuodeksi. Sinä tunnet talon tavat ja…