Elettiin sitte pyhäinpäivään. Jukka oli palvellut kolme vuotta isäntärenkinä, ja hevonen oli nyt hänen omansa. Jo keväällä, sanaillessaan emännän kanssa, oli hän päättänyt erota, tuli elämän eteen mikä hyvänsä. Pyhäinpäivän aamulla rupesi hän kantamaan vaatteitaan aitasta tupaan. Oskari hankki lähtöä kylään, ja kun näki Jukan tulevan aitasta tupaan, meni hän perässä ja kysyi:
— Aiotko sinä oikein todenperästä lähteä meiltä?
— En minä leikin vuoksi ole tottunut mitään tekemään, vastasi Jukka tyynesti. Elämä on minulle aina ollut täyttä totta.
— Mutta nyt ei tule lähdöstäsi mitään.
— Miks'ei tule?
— Siksi että minä kiellän.
— Ole vaiti. Jukka näki, että Oskari oli vielä tavallisessa humalassa.
— Minä en tee sinulle mitään kontrahtia, jos nyt eroot.
— Ole ilman.
— Enkä annan sinun kuokkia enää yhtään uutta sarkaa.