— Ketä muuta sitte? Helma tiesi, ett'ei ämmä milloinkaan tyhjän tähden piekse kieltään, ja siksi hän vastasi kysymykseen myöntävästi. Se olikin hyvä keino.
— Jouluna minä jo sanoin, että tänä vuonna tulee häitä parittain.
— Ristiäisethän nykyään ovat enemmän muodissa. Helma aavisti, että Annan kunnia taas tuli kysymykseen, ja siksi hän tahallaan joudutti ämmää asiaan.
— Te olette nuori ja kaunis, mutta minä olen vanha ja viisas. Inhottavan imelä hymy leikki taas ämmän huulilla. Mutta kerran te kiitätte minua.
— Miksi teitä kiittäisin?
— Haa, te ette sitä tiedä. Minä se olin, joka autoin sulhasenne eroon kultahiuksisesta tytöstä.
— Sanokaapa miten, muuten luulen että valhettelette.
— Minä olen vanha ja viisas. Talvella juotin minä villitylle pojalle juoman, joka hänet paransi. Nähkääs, nuori ja kaunis ystäväni, silloin oli pimeä aika, me menimme yhdessä kolmena iltana kettuja vahtimaan.
— Näittekö myös?
— Näimme maarkin. Ensimmäisenä iltana tuli Kaaren Heikki, ja häntä varten oli ovi jätetty haasta auki; toisena iltana tuli naapurin poika, hän löi hiljaa lasiin, pyysi ja pääsi sisään; kolmantena iltana tuli renkimies. Useampaa lasia ei villitty poika sietänyt, vaan lähti kaupunkiin ja osti kihlat teille, armas ystäväni. Enkö ollut viisas?